Kuvaus
Sotilaspoikien historiikki nyt tarjoushintaan 17,90€!
Reima Lundberg: Sotilaspojat – Leijonan pojat
Kanta-Hämeen Sotilaspoikien Perinnekilta ry 1993-2013
Kanta-Hämeess käynnistettin kesällä 1993 sotilaspoikien perinnetyö, jonka tuloksena Etelä-Hämeen Sotilaspoikien Perinnekilta ry. niminen yhdistys perustettiin 29. kesäkuuta 1993. Yhdistyksessä on tällä hetkellä noin 110 jäsentä. On tullut aika kertoa nuoremmille sukupolville niistä teoista, joita sotilaspojat ovat omalta osaltaan tehneet koko suomalaisen yhteiskunnan hyväksi. Kanta-Hämeen Sotilaspoikien Perinnekilta ry:n historiakirjan on tarkoitus kuvata suojeluskunnan poikatoiminnan syntyä ja sen historiaa sekä vaikeiden aikojen jälkeen entisten sotilaspoikien perinnetyn ripeää käynnistymista Kanta-Hämeessä ja laajemminkin.
Suojeluskuntien poikatoiminnan tarkoituksena oli ohjesäännön mukaan vahvistaa suojeluskuntajärjestöä ja siten välillisesti Puolustusvoimia antamalla pojille ikäkauden mukaista maanpuolustuksen ennakkovalmennusta. Jatkosodan päätyttyä, marraskuussa 1944 valvontakomission vaatimuksesta lakkautettiin suojeluskuntajärjestö ja sen piirissä tehty poikatyö. Alkoi vaikenemisen aika. Vihdoin lähtes viisikymmentä vuotta myöhemmin oli tullut jälleen hiljaisen kauden loputtua ja uuden kuulemisen kauden alettua toiminnan aikan. Sotilaspoikien perinnetyön alkusanat lausuttiin Tampereella toukokuussa 1991.
Kanta-Hämeen Sotilaspoikien Perinnekillalla on nyt takanaan hieno 20-vuotinen historiajakso. Historiakirja kertoo osaltaan sotilaspoikien perinnetoiminnasta, jonka kirkkaan tavoitteena oli heti alusta lähtien toimia yhdyssiteenä sotilaspoikaveteraanien välillä sekä ennen kaikkea kertoa nuoremmille sukupolville ajasta, jolloin yhteiskunnan vaikeimpina aikona vaaran uhatessa aikuisten miesten ja naisten rinnalla maamme nuoriso oli valmis antamaan merkittävän panoksn maamme puolustuksen hyväksi.
Historiakirja kertoo sanoin ja kuvin myös siitä, miten vahvana sotilaspoikien perintö elää nyt ja tulevaisuudessa. Sotilaspojat eivät ole unohtaneet sotiemme veteraanien perintöä. Monet sotilaspojat joutuivat varttuessaan osallistumaan sotaan Puolustusvoimien riveissä. Teoksen tekstiä täydentää noin 270 mustavalko- ja värikuvaa sotilaspoikaliikkeen ja Kanta-Hämeen Sotilaspoikien Perinnekilta ry:n toiminnasta. (takakansiteksti)
Kirja on kovakantinen, 400 sivua.
Bookwell oy, 2013
Arviot
Tuotearvioita ei vielä ole.